Alma Media

Tietoa yrityksestä

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Alman lähes sata mediaa ja palvelua kohtaavat suomalaiset noin 20 miljoonaa kertaa päivässä. Tarjoamme uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Tunnetuimpia brändejämme ovat Kauppalehti, Talouselämä, Affärsvärlden, Iltalehti, Aamulehti, Etuovi.com ja Monster.

Alma Mediassa työskentelee noin 2300 henkilöä, joista reilu kolmannes toimii Suomen ulkopuolella yhdeksässä eri Euroopan maassa.

Tule mukaan kiihdyttämään kestävää kasvua!

Alman tarkoitus on kiihdyttää kestävää kasvua. Teemme työtä, jolla on merkitystä sekä yksiköille ja yrityksille että myös koko yhteiskunnalle. Almalaisina meillä kaikilla on mahdollisuus kasvuun oman työmme kautta. Meillä on lupa kehittyä, kehittää, kokeilla, uskaltaa, epäonnistua ja rakentaa uutta.

Etsimme jatkuvasti uusia osaajia kehittämään yli sataa mediaa ja palveluamme yhdessä alan huippuosaajien kanssa. Joukkoomme sopii innokkaat ja positiiviset tyypit, joilla on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. Moni puhuu, mutta vain tekijät muistetaan. Kumpaan sinä kuulut?

Devaajana Almalla

Oletko intohimoinen kehittäjä? Tiesitkö, että Almalla on lähes sata digitaalista palvelua, joita ylläpidetään pääasiassa in house -osaamisella. Palvelut tavoittavat 3.7 miljoonaa Suomalaista, ja sivulatauksia on kuukausittain useita satoja miljoonia.

Meillä Almalla halutaan panostaa myös koulutukseen ja työviihtyvyyteen. Suurella talolla on suuren talon edut ja mahdollisuudet, eli jos vaan halua on, niin itsensä kehittämiseen löytyy paljon väyliä. Toimistot sijaitsevat sekä Helsingin että Tampereen ydinkeskustoissa. Tervetuloa visiitille!

#almaspirit

#rohkeuskasvaa

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa seuraavien linkkien kautta:

Instagram: https://www.instagram.com/almamedia_fi/

Youtube: https://www.youtube.com/user/AlmaMediaCorp

Facebook: https://www.facebook.com/almamedia/

Twitter: https://twitter.com/AlmaMedia_FI

Spot SC19

Click to enlarge the picture