Gofore

Gofore on vuonna 2001 perustettu, kansainvälisesti toimiva digitalisaation palveluyritys. Rakennamme, muotoilemme, johdamme ja viemme pilveen asiakkaidemme sähköisiä palveluita ja luomme samalla parempaa, digitaalista maailmaa. Toimipisteemme sijaitsevat Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Turussa sekä Madridissa, Münchenissa, Lontoossa ja Swanseassa.

Oletko sinäkin kiinnostunut uusista teknologioista etkä ujostele upottaa käsiäsi lähdekoodiin? Meillä pääset työskentelemään esimerkiksi modernin webbikehityksen tai DevOpsin ja pilvipalveluiden parissa. Vai oletko kiinnostunut käyttäjästä? Muotoilu on osa kaikkea tekemistämme tutkimuksesta aina visuaaliseen ilmeeseen. IT-arkkitehtuurin ja organisaatiokehityksen osaajille puolestaan tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä konsultteina osana kokenutta tiimiä.

Meitä goforelaisia on jo 500! Haemme kasvavaan joukkoomme rohkeita ja kehittymishaluisia tekijöitä. Tarjoamme luottavan työyhteisön, joustavat työskentelymahdollisuudet ja monipuoliset työsuhde-edut. Meille on tärkeää, että työpaikan henki on hyvä ja kannustava ja että kaikkien on aamulla mukava tulla töihin.

Meillä on mahdollista työskennellä osa-aikaisesti tai tehdä diplomityö työn ohessa. Tavataan ja jutellaan lisää ständillämme!

Spot TC1

Click to enlarge the picture